Etusivu Kartta Reittikuvaus Historia Uitto Luonto Yhteystiedot
KIIMAJOEN MELONTAREITIN HISTORIAA

Kiimajoen reitti on vanha uittoreitti.

Puun kuljetustarvetta vauhditti Tampereen rakentaminen 1700-luvulta ja sahateollisuuden synty Suomessa 1800-luvulta lähtien. Kiimajoen reitti on Kokemäenjoen vesistön latvavesiä. Puuta voitiin uittaa Poriin saakka ja sieltä laivata Reposaaresta maailmalle.

Talviaikaan puut kaadettiin metsästä ja ajettiin rannalle odottamaan jäiden lähtöä. Puut kuljetettiin järvenselillä lauttoina, mutta kapeikoissa lautat oli aina purettava. Työtä siis riitti koko matkalle.

Kiimajoen purouitto oli saatava tehtyä keväisin runsaan veden aikana. Kerrotaan eri yhtiöiden uittopäälliköiden taistelleen ensimmäisistä uittovuoroista jopa keksit tanassa.
Purouitot saatiin yleensä tehtyä helluntaihin mennessä.

Kuva: Arvo Takala

Kuva: Arvo Takala

Kuva: Arvo Takala

Kuva: Arvo Takala

Kuva: Arvo Takala

Frantsinlampi on saanut nimensä Frantsin tilasta, joka tunnetaan jo ainakin 1600-luvulta lähtien

Tilan vanhoista rakennuksista on jäljellä enää aitta.

Lähtölaiturin paikka on nimeltään Tiililahti, mikä kertoo tiilien valmistuksesta paikalla.

Frantsin tilan omistaa nykyisin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto, jonka luvalla reittimme lähtölaituri on Frantsinlamnen rannalla.

Nallin tilasta löytyy tietoja asiakirjoista jo 1500-luvulta.

Viimeisimmät rakennukset tilalle on rakennettu 1950-luvulla. Nallin talon pihapiirissä on erityislaatuista kasvillisuutta. Taloa 1950-luvulla isännöinyt puutavarayhtiö Enqvistin päällikkö Ilmari Blomqvist istutti alueelle mm. tuijan, sembramäntyjä ja tammia. Sembrat näkyvät kanoottirantaan pellon takana metsän reunassa.

Päärakennuksen lähellä on paljon vanhaa perinteistä puutarhakasvillisuutta.

Nallin tila on Tampereen kaupungin omistuksessa.

Rakennukset ovat viime aikoina olleet vuokralla. Pellot hoitaa paikallinen maanviljelijä. Jatkuva viljely on välttämätöntä avoimen kulttuurimaiseman säilyttämiseksi.

Lausunto Niinikosken veden käytöstä.

Niinikoskessa on toiminut mylly, saha ja meijeri.

Koski on ollut niin tärkeä tekijä kylien elämässä, että sen veden käyttöä eri tarkoituksiin on säädelty keisarillisen senaatin virkamiesten ohjein:

Jos vesi oli vähissä, ensin oli päästettävä tukinuitto, sitten kävi meijeri ja viimeisenä saha.

Kosken läheltä kulki kyliä yhdistävä tie joen yli - olihan kummaltakin rannalta päästävä asioimaan kosken pyörittämissä laitoksissa.

Rakennuksista on jäljellä enää viimeisen myllärin asuintalo, joka on yksityisasuntona.

KALMAKURJENKOSKI

Ensimmäinen kirjallinen tieto Kalmakurjen myllystä löytyy vuoden 1649 myllytarkastusasiakirjoista.

Myllyjä oli tuolloin kaksi.

Vuodelta 1784 löytyy maininta, että Kalmakurjen myllyt kävivät miltei vuoden ympäriinsä.

Vuosina 1850 - 1923 toimi Kalmakurjessa terälahtelaisten oma lahkon eli "lahhoon "mylly.

Kosken etelärannalle rakennettiin uusi myllyrakennus vuosina 1924 - 25.

1800-luvulta 1950-luvulle vilkkaana kosken läpi jatkunutta tukinuittoa varten koskessa oli uittoruuhi eli tukkien ohjaamiseen tarkoitettu puinen ränni.

Kalmakurjen koskessa on toiminut 1900-luvulla jonkin aikaa myös sähkölaitos.

Tällä hetkellä pohjoisrannan myllytontti on Mattilan suvun tilojen omistuksessa ja rakennukset Teisko-Seuralle testamentattu museotoimintaa varten.

Etelärannan mylly on mylläri Niemen suvun omistuksessa.

Kaikki nämä kolme tahoa ovat ystävällisesti antaneet melojille luvan kulkea alueen kautta.

Lahhoon mylly.Uittoruuhi eli puinen ränni keskellä.
Kuva: Tuntematon kuvaaja

Kalmakurjen mylly 1924 - 25.
Kuva: Toivo Ikonen 1925.

Kalmakurki kartta vesipiiristä 1874.

Osa pitäjänkartasta vuodelta 1921

Osa kuninkaankartasta vuodelta 1929.

Teräkosken sahan perustamislupa saatiin 5.7.1831.

Sahan perustamisaloite tuli Kiimajoen Mattilalta ja muina osakkaina olivat Terälahden Heikkilä sekä Teiskolan kartano.

Sahaa tarvittiin Teiskoon, sillä lähin kotitarvesaha oli tuolloin Hatanpäällä 3,5 peninkulman päässä.

Tätä aiemmin oli hieman alempana Teräkoskessa toiminut Iso-Mattilan mylly.

1920-luvulla sahaa pitivät monitaitoiset Ikosen veljekset. Toivo, Väinö ja Lauri.

Teräkosken kautta ui tuolloin monen yhtiön puuta: Enqvistin, Rosenlevin, Serlachiuksen, Elovaaran, Leppälahden, Lielahden.

Sahan tienoo oli kylän keskuspaikka varsinkin sen jälkeen , kun 1930 viereen nousi toimitalo, jossa oli pankki, posti, kauppa ja puhelinyhtiö, myöhemmin myös kirjasto. Teräkosken tienoolla kohtasivat ihmiset toisiaan kaikenlaisissa asioissa.

Romantiikkakin kukki - Kun Ikosen veljeksiltä tiedusteltiin, mistä he olivat vaimonsa löytäneet, kuului vastaus: "Kaupasta vaimoja löytyy."

Ikosen suvun pitämä puutavaraliike lopetti toimintansa Teräkoskella 1980-luvulla.

Saharakennus on nykyisin asuinkäytössä.

Työtä verstaalla.
Kuva: Toivo Ikonen omatekoisella kamerallaan, Ulla ja Maija Ikosen arkistoista.

Uittomiehiä Teräkosken sillalla 1920-luvulla.
Kuva:Toivo Ikonen omatekoisella kamerallaan, Ulla ja Maija Ikosen arkistoista.

Teehetki myllyllä.
Kuva: Axel Tammelander Teiskolan kartanosta on kuvannut myllyä 1890-luvulla. Vapriikin kuva-arkisto.

Sahan miehetkin pysyivät tukilla. Kuvassa Ikosen miesväki.
Kuva: Ikonen omatekoisella kamerallaan, Ulla ja Maija Ikosen arkistoista.

Kapeentien varressa Terälahden pohjoisrannalla on vuodesta 1925 seissyt jykevä Teiskon Osuusmeijerin rakennus.

Aikanaan sen edessä oli komea laituri, johon laivat tulivat tuomaan maitoa ja viemään meijerin tuotteita ostajille. Usein määränpäänä oli Tampere.

Meijerirakennus on nykyisin yksityiskäytössä.

Teiskon Osuusmeijeri ja laivasilta Terälahteen valmistuivat v. 1925.
Kuva T. Ikonen. Maija ja Ulla Ikosen kokoelmat.